Nuori hevonen

Syntymän ihme    Nuori hevonen    Aikuinen hevonen    Kuolema

   
 


Varsa aloitetaan koskettelemalla ja silittelemällä sitä heti syntymän jälkeen, se tottuu heti ihmisen hajuun ja läsnäoloon. Kun sen kasvaessa sitä hoidetaan, hierotaan ja harjataan pehmeällä harjalla, se tottuu käsittelyyn osana luonnollista elämää. Kun varsa aloitetaan pienenä, nostellaan jalat, taputellaan kavionpohjia, se oppii että ihminen kuuluu olennaisena osana sen elämään. Ihminen kuuluu sen laumaan eikä satuta, vaan toimii sen parhaaksi. Talutusharjoituksia voi alkaa tekemään heti, kun tamma ja varsa lähtevät ulos, mutta vain muutaman minuutin pätkissä. Varsa kyllästyy pian. Opeta silloin kun se näyttää olevan itse kiinnostunut asiasta.

Puolivuotiaana varsat ovat tottuneita loimitettaessa, tutkiessa kiveksiä, pestäessä nivusia ja kuraista pyllyä, vuoltaessa jne. Vuosikkaana ne opetetaan kärryjen eteen yhtenä osana luonnollista etenemistä, kuten myös kuljetusvinkkohin, autoihin ja traktoreihin. Kamalimpia ovat rapisevat rehusäkit, muovipussit ja nenäliinapakkaukset. Niilläkin hierotaan varsan kylkiä ja laitetaan esille niitä – varsa tottuu nopeammin kun aikuinen hevonen. Varsan kyky oppia uusia asioita on ilmiömäinen, ja ne hämmästyttävät opettajansa yhä uudelleen ja uudelleen. Taivas on rajana vilkkaan varsan kekseliäisyydelle!

Kaksivuotiaana opetamme hevoset (quarterit, muut rodut vähän myöhemmin) satuloihin ja nousemme ensimmäisen kerran selkään, totutamme ne ihmisen läsnäoloon myös selässä. Kolmevuotiaana niillä aloitetaan ratsastus. Osana luonnollista etenemistä, annamme niiden tehdä virheitä, korjaamme ne, nyt selästä käsin. Vapautamme ja annamme uuden mahdollisuuden tehdä oikein.

Varsan kanssa ei aina ole helppoa, mutta kärsivällisyys ja johdonmukaisuus tuottaa tulosta josta nauttii myös hevonen.

Hevonen on kaiken kaikkiaan onnellinen, kun se tietää mitä se saa tehdä, mitä se ei saa tehdä – mitä siltä odotetaan ja tietäessään oman paikkansa. Hevonen jolla ei ole johtajaa eikä omaa paikkaa laumassaan on onneton. Myös kaikkein alimpana laumassa oleva hevonen on onnellinen kun se tietää olevansa alimmainen, Mutta epätietoisena se saattaa kysellä muilta hevosilta paikkaansa, ja saada vastaukseksi puraisun tai potkun.

Ole johdonmukainen: sen minkä pyydät se on myös hevosen tehtävä. Kohtuudella varsan kanssa, lisää vaikeusastetta sen vanhetessa. Hevonen jolla on selvät rajat, kunnioittaa niitä, ja toimii ohjeita saatuaan kuuliaisesti. Et voi toisena päivänä kieltää hevosta syömästä nurmikolla kesken talutuksen, jos toisina päivinä sen sallit. Hevonen ei ymmärrä sitä, se joko saa syödä talutettaessa, tai se ei saa syödä talutettaessa! Yksinkertaista ja loogista.


Ystävät, Pentti Ja Herkko(Big Little Kid)


Pikku-Vili, mukana luonnollisesti!


Big Little Kid


Vastasyntynyt varsa kummastuttaa lauman tyttöjä

 

 

      JUKOLA RANCH, Majanperäntie 190, 92600 Pulkkila