Syntymän ihme

Syntymän ihme    Nuori hevonen    Aikuinen hevonen    Kuolema

 
 


Jukolan tilalla on syntynyt jo useita varsoja. Hevonen on yleisesti ottaen yksi luomakunnan parhaimpia ja nopeampia synnyttäjiä, ja harvoin synnytykseen pitää puuttua. Mutta asianmukainen valvonta synnytystilanteissa on paikallaan. Liian pitkään ponnistellut ja selvästi väsähtänyt tamma saattaa tarvita vetoapua. Syntynyt varsa kannattaa heti auttaa pois nestepussistaan (tukehtumisvaara), ja poistaa kalvot tarkastusta varten. Annetaan tamman huolehtia varsastaan ja tutustua tulokkaaseen rauhassa. Samana päivänä varsa voidaan hieroa ja tutkia jotta se leimautuu myös ihmiseen osana luonnollista varsan elämää. Kalvot olisi hyvä levittää lattialle (muovi alle ja kumihanskat käteen), ja tutkia että kaikki osat ovat poistuneet tamman kohdusta. Asettele kalvopussi niin, että voit hahmottaa pussin muodon (epäsäännöllinen L-kirjain). Tarkista ettei pussista ole repeytynyt kappaleita ja jäänyt kohtuun. Tamman voi viedä hetkeksi pois varsan luota, jolloin lievä kiihtyminen lisää supistusten voimakkuutta, jolloin kohtu tyhjenee nopeammin. Jos huomaat joitakin osia puuttuvan jälkeisistä, tulisi ensimmäisenä soittaa eläinlääkärille ja pyytää tulemaan paikalle. Varmista myös että varsan napanuora on katkennut siististi, ettei se vuoda. Ei haittaa vaikka napanuoraa olisikin jäänyt varsalle kymmenen sentin pätkä, kunhan se ei valu verta. Kuivuessaan se kyllä putoaa, joten anna sen olla. Asianmukainen desinfioinnin voi tehdä, mutta se ei ole välttämätöntä jos napanuora on katkennut siististi eikä vuoda. Desinfiointiin on paras jodi taikka vetyperoksidi (tai vastaava). Vuotavaa napatynkää on puhdistettava säännöllisesti. Seuraavaksi on varsa saatava imemään ihmetipat (mitä pikemmin, sen parempi, varsa heikkenee nopeasti ), tässä voit olla jo avuksi, nostamassa ja tukemassa koikkelehtivaa varsaa nisälle. Joskus tamman kiinni laittaminen on viisasta, koska varsa ei vielä osaa väistää tamman liikkuessa. Jotkut tammat saattavat olla kiukkuisia ja väsyneitä kaikesta ponnistelusta. Kun varsa on imenyt ja suolesta on työntynyt pihkakakka, voit jättää äidin ja lapsen rauhassa omiin oloihinsa, kaikki tarvittava on tehty.

Uuden varsan syntymä on suuri tapahtuma Jukolan ranchilla. Jokainen varsa – oli se oman tamman tai hoidossa olevan tamman – on uuden tulokkaan näkeminen kihelmöivän jännittävää. Miten tamma-mamma suhtautuu tulokkaaseen, ensimmäinen hirnahdus, ensimmäinen kakka, ensimmäiset seisontayritykset koikkelehtivasta kävelystä puhumattakaan, onnistuuko imetys, onko varsa terve, oikenevatko vänkkyrät jalat, mitä se sanoo muista varsoista, ensi kertaa ulkona jne... Lista on loputon! Uusi elämä ottaa paikkansa elämässämme ja me otamme paikkamme varsan elämässä, yhteiselo voi alkaa.


 


 


 

      JUKOLA RANCH, Majanperäntie 190, 92600 Pulkkila